maanantai 8. syyskuuta 2014

Testissä: ravintola Pastor

Testasin viime viikolla työlounaan merkeissä uutuuttaan hohtavan Pastor-ravintolan. Pastor avattiin näyttävin menoin parisen viikkoa sitten, ja olin innoissani saadessani mennä kokeilemaan jälleen uutta konseptia Helsingin ravintolakartalla. En oikeastaan tiennyt ravintolasta mitään muuta, kuin että siellä on saatavilla "perulaisia makuja". Ja että yksi sen omistajista on Mikko Leppilampi. Näillä näytöillä sitten varasimme palaverilounaan Pastoriin, ja tässä oma arvioni yhden kerran perusteella.


Lounaalla Pastorin menu on mukavan suppea. Kolmen ruokalalajin lounas maksaa kohtuulliset 28 €, ja tarjolla on myös kahden tai neljän ruokalajin lounaita. Valitsin alkuruoaksi grillattua perulaista parsaa ja 63° kananmunaa. Tämä 63-asteen lämpötilaan lämmitetty muna-juttu on tuttu Luomosta, jossa söin sitä ensimmäisen kerran. Pastorissa muna oli omalla lautasellani valitettavasti vähän levahtanut eikä niin kaunis, joten nappasin tämän kuvan naapurin nätimmältä lautaselta. Ihmettelin tuota "perulaista parsaa", sillä jaksan epäillä, että parsaa tuodaan Pastoriin Perusta saakka. Ehkä nimellä viitataankin parsan valmistustapaan - grillaukseen - joka sekin kuulostaa kyllä aika perusmeiningiltä. Mutta saivartelu sikseen, parsa oli todella maukasta juuri tuosta grillauksesta johtuen, mutta rehellisyyden nimissä kananmuna oli vähän mauton. Olisin ehkä kaivannut tähän jonkun "jujun", sillä tänällään annos oli kovin pohjoismaalainen, eikä mikään siinä viitannut erityisesti Peruun.


Pääruoaksi valitsin miso-marinoita lohta. Lohessa oli mukana chili-kastiketta sekä myös "paistinperunoita" ja kvinoaa. Kvinoasta on tullut suurta herkkuani, ja se olikin tässä annoksessa hyvää. Lohi olisi voinut olla vieläkin enemmän punainen sisältä, mutta lähes täydellinen koostumus oli tuollaisenakin. Olin kuitenkin vähän pettynyt chili-kastikkeeseen, sillä se ei ainakaan omassa suussani maistunut mitenkään erikoiselta eikä kovin mausteiselta. Tässäkin annoksessa jäin kaipaamaan sitä jotain "jujua", sillä jättääkseen pysyvän muistijäljen "arkisen" lohen täytyy olla jotenkin erikoinen tai erikoisen maukas. Pastorin lohi-annos oli ihan ok, muttei yltänyt esimerkiksi mökillä itse grillatun lohen tasolle. Harmi, sillä olisin toivonut enemmän.

Jälkiruokaa listalla oli kivasti vain yksi, joten valinnanvaikeutta ei ollut. Jälkkärinä nautimme Crema Batidan, joka on tummasuklaa-chilli-fondant. Suklaakakku oli herkullinen, mutten taaskaan maistanut yhtään chiliä?! Onkohan suussani jotain vikaa, kun kaikki luvatut maut eivät missään annoksessa tulleet esiin?

Uudehkot kenkäni pääsivät Pastoriin lounastamaan. Kengät Mangosta.
Tallustelin ulos Pastorista vähän ristiriitaisin fiiliksin. Ensimmäinen kokemukseni Pastorista ei ole loistava, muttei huonokaan. Pitää ehdottomasti käydä testaamassa vielä Pastorin illallismenu, sillä olen huomannut, että ravintolaa ei koskaan pidä arvioida vain pelkästään lounaan perusteella. Kävin esimerkiksi Gaijinissa aikoinaan ensimmäistä kertaa lounaalla heti sen avajaisten jälkeen, enkä ollut mitenkään vaikuttunut ruoan laadusta. Nyt Gaijin on yksi lempiravintoloitani.

ps. Pastorissa on myös brunssi viikonloppuisin. Ja mahtavan näköinen baari! Se pitää ehdottomasti korkata pian!

Hauskaa uutta viikkoa! Marjo

Last week I had a chance to test the brand new restaurant Pastor for lunch. I was looking forward to tasting the Peruvian-style dishes which we haven't had here in Helsinki before. For a starter I had the Peruvian asparagus and 63° egg, and the grilled asparagus was tasty. Unfortunately however, the egg was a bit tasteless. For a main I had the miso-marinated salmon, and the salmon was cooked to near-perfection. Nice and pink! However, here again (as with the starter), the dish was a bit lame. There was supposedly a chili-sauce accompanying the salmon, but I failed to taste it. The quinoa that came with the salmon was very good, as were the potatoes. For dessert we all tried the only dessert on the lunch menu, the dark chocolate and chili fondant. But there must be something wrong with my mouth, as again, I failed to notice any traces of chilli in this dish! Very peculiar. So, in the end I walked out of the restaurant with mixed feelings. I didn't really get the "Peruvian" side of things and nothing stood out as particularly Peruvian. But nevertheless - I will definitely give Pastor another go! I've learned you should never judge a restaurant by its lunch menu alone. So I will be back! There's also a lovely looking bar, by the way, which I promise to try out soon.

5 kommenttia:

  1. Koitimme mennä ilman varausta viikonloppuna, mutta täynnähän paikka oli. Pitää kyllä testata pian anyway!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mikko! Ai, yritittekö mennä brunssille vai illalliselle? Haluan ehdottomasti mennä tsekkaamaan Pastorin illallismenun, siellä oli muutama herkulliselta kuulostava vaihtoehto. Mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä itse olet, jos pääset pian testaamaan ravintolan. t. Marjo

      Poista
  2. Moikka! Me oltiin Pastorissa käväisemässä viime viikonloppuna. Musiikki oli niin kovalla, että seurustelusta ei illallisaikaan tullut yhtään mitään. Tai sitten olen vaan tulossa vanhaksi... ;)
    Evi xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Evi! Liian kovalla soiva musiikki on mielestäni niin ärsyttävä asia ravintolassa, että olen jättänyt menemättä toistamiseen sellaisiin paikkoihin. Ravintolan pitää osata tehdä ero sen välillä, ketä haluavat palvella: illallistajia vai klubbailijoilta. Jos tarkoitus on panostaa ruokaan, valinta lienee selvä. Pastorin kohdalla voi olla, että he eivät vielä oikein tiedä mikä heidän ydinkohderyhmänsä on. Toivottavasti he tajuavat tämän pian. xxx

      Poista
    2. Oon kuullut myös ystäviltä, että Pastorissa musiikki soi niin kovaa, ettei seurustelusta tullut mitään. Eihän sellaiseen paikkaan sitten kukaan jaksa toistamiseen mennä.:/

      Poista