maanantai 1. joulukuuta 2014

Testissä: Tapas-ravintola Mercat

Pahus kun aika menee niin nopsaan, että tuskin ehdin luvata postausta Mercatista kun olikin jo mennyt tovi jos toinenkin itse ravintolavisiitistä! Tässä siis muutama sana synttäri-illallisestani tuossa uudehkossa ravintolassa Korkeavuorenkadulla Helsingissä.


Sisäänastuessani Mercatiin ihmettelin ensinnäkin paikan kirkasta valaistusta. Olin kuvitellut hämyisen, hälyisen tapas-ravintolan, mutta vastassa olikin lähes liian vaalea ja valoisa tila. Meidät ohjattiin odottamaan omaa pöytäämme oven suussa oleville paikoille, sillä omassa pöydässämme edellinen seurue oli vielä maksamatta. Palvelu tuntui vähän takkuiselta, ja saimme kysellä pöytämme perään pariin otteeseen.


Menu oli varsin suppea, mikä ei sinänsä haittaa jos laatu on kohdillaan ja jokainen annos on kiehtova elämys. Valitsimme muutaman tapaksen, ja päätimme jakaa ne kolmeen pekkaan. Mutta mutta; Mercatin annokset olivat kyllä aivan minimaalisen pienet! Jos muutamasta kirsikkatomaatista ja parista hiutaleesta juustoa joutuu maksamaan 7 euroa, on menun hinta-laatusuhteessa paljon toivomisen varaa. Onneksi seuralaiseni eivät olleet kovin nälkäisiä - toisin kuin minä. Sain tilata extra-annoksia ihan vain itselleni täyttääkseni kurnivan vatsani.

Juustolautanen piskuisine juustopaloineen
Sama toistui läpi koko illallisen, ja jokainen annos oli makuumme liian pieni. Emme myöskään oikeastaan saaneet mitään sellaisia makuelämyksiä, joita emme olisi jossain muualla saaneet nauttia. Olin vähän pettynyt jopa juustoihin, sillä muistan muun muassa Barcelonassa syöneeni herkullisia juustoja. Harmikseni totesin, että jopa kotona laittamani tapakset ovat paremmat kuin Mercatissa... En yleensä kritisoi uusia ravintolayrittäjiä, mutta toivoisin, että Mercat vielä parantaisi otettaan ja alkaisi panostaa enemmän sekä laatuun että palveluun. Nyt kumpikin osa-alue on nihkeää ja takkuista. Alkusähläystä, kenties? Etenkin peräänkuulutan laadun sekä annosten koon pikaista uudelleenarviointia. Muuten Mercat ei kyllä tule saamaan paikaa sydämestäni. Harmi, sillä kaupungissa olisi kyllä vielä tilaa erinomaiselle tapas-baarille. Onko teillä hyviä tapas-suosituksia Helsingistä tai muualta Suomesta? Haluaisin kuulla niistä.

Iloista joulukuuta muuten! Tip tap! Marjo :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti