torstai 5. helmikuuta 2015

Hyvä hotelli, parempi sijainti

Kun toissaviikolla kävimme Marjon kanssa Lontoossa, majoituimme viime vuoden tapaan The Sloane Square -hotellissa Chelseassa. Hotelli on siisti ja sijaitsee hyvällä paikalla. Palvelu on ihan hyvää, vaikkei aivan loppuun saakka hiottua huippuhotellin tasoa olekaan, mutta eipä sellaista ole missään luvattukaan. Vähintään pyytämällä kaikki järjestyy.


Viime vuodesta en muista, että meillä olisi ollut mitään "hässäkkää" vastaanotossa tai huoneen kanssa. Tänä vuonna oli kuitenkin pientä säätöä, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin. Huoneemme oli oikein kiva, vaikkakin pieni. Ikkuna oli Sloane squarelle päin, mikä oli ehdottomasti plussaa.






Ensi kerralla haluamme huoneen, jossa on erkkeri. Harmittaa, että emme kysyneet asiasta etukäteen, sillä se olisi taatusti järjestynyt. Olisimme nimittäin nytkin saaneet toiseksi yöksi huoneen erkkerillä, mutta emme jaksaneet vaihtaa huonetta näin lyhyellä matkalla. Osoitus hyvästä palvelusta toki tämäkin.

Kuva täältä
Hotellin alakerrassa on todella kiva kahvila/ravintola Cote Brasserie, jossa tarjoillaan myös hotellin aamiainen. Me olemme kuitenkin molempina kertoina käyneet ns. julkisella puolella aamiaisella. Kiva nauttia aamiainen "sloanien" seurassa.



Kuvassa näkyvä aamiainen on Full English Breakfast eikä se todellakaan ole kaikista kevyin vaihtoehto. Edellinen ilta painoi matkaajissa sen verran, että päädyimme tähän herkullisen epäterveelliseen vaihtoehtoon.

Jos haet Lontoosta viihtyisää hotellia hyvällä sijainnilla, saattaa The Sloane Square -hotelli olla etsimäsi. Viereinen Kings Road tarjoaa runsaan valikoiman liikkeitä eikä meno ole lainkaan yhtä ahdistavaa kuin Oxford Streetillä. Ainakin itse tulen siellä aina kiukkuiseksi. Marjo voi todistaa. Olisi mahtava kuulla, missä shoppailet mieluiten Lontoossa?
Miia

2 kommenttia:

  1. King's Roadilla en olekaan koskaan pyörinyt vaikka sielläkin tosiaan taitaa olla oikein mainio valikoima kauppoja. Shoppailupaikoista Sloane Street, Mount Street ja Old Bond Street ovat suosikkejani. Oxford Street kannattaa tosiaan kiertää kaukaa. Mainiolla sijainnilla ovat myös The Cadogan sekä Millenium Knightsbridge.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mikko! Se on tosiaan kivan leppoisa katu. Kannattaa poiketa. Lontoossa on niin paljon upeita liikkeitä ja kivoja paikkoja, että viikonlopussa ei ehdi mitään. Syy mennä uudelleen ja uudelleen... Kiitti hotellisuosituksista!
      Miia

      Poista